171-hanke.css
23.02.2012
Etusivu » Yhteystiedot » Kumppanit

Yhteystiedot | PalauteKumppanit | Ohjausryhmä Medialle

Kumppanit

Mikkelin ammattikorkeakoulu hallinnoi Voimavuodet – hankekokonaisuutta ja toimii myös hankkeen toteuttajana ja yhteistyökumppanina hankkeissa mukana oleville yrityksille. Ammattikorkeakoulun opettajat ja opiskelijat toimivat hankkeessa moniammatillisesti ja toimialoja ylittävästi.

Voimavuodet – hankekokonaisuutta rahoittavat Euroopan sosiaalirahasto (ESR) ja Euroopan Aluekehitysrahasto (EAKR) Etelä-Savon elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksen ja Etelä-Savon maakuntaliiton kautta.

Hyvinvoivat työyhteisöt hankkeessa kohdeyhteistyökumppaneita ovat Kyyhkylä – säätiö, VR Vetopalvelut Pieksämäki, VR Kunnossapitopalvelut Pieksämäen konepaja, Juvan kodinonni, Tmi siivouspalvelu Pirkko Hänninen, Mikkelin palvelukoti, Suomen Ikihyvä, Kasvun yhteisöt, Kaakkois-Suomen aluevankila, Mikkelin vankila, Ristiinan kunta, Savonlinnan kaupunki, Kerimäen kunta ja Etelä-Savon sairaanhoitopiiri. Hankkeessa on lukuisia palveluntuottajia eri hyvinvointiohjelmiin. Ikäjohtamisessa yhteistyökumppanina on Arki&Ilo –yritys Jyväskylästä ja kouluttajien Raili Moilanen ja Sanna Virtainlahti kautta Jyväskylän yliopisto ja Lahden ammattikorkeakoulu.

Sähköiset terveyspalvelut hankkeessa keskeisin yhteistyökumppani on Etelä-Savon sairaanhoitopiiri. Sähköisten terveyspalveluiden yhteistyökumppanina sairaanhoitopiirillä toimii Mawell Care Oy.

Takaisin työelämään yhteistyökumppanina toimivat Mikkelin kaupungin hallinnoima työvoimapalvelukeskus Reitti, Vaalijalan kuntayhtymä, Mikkelin työttömät ry, työvoimahallinto, perusterveydenhuolto ja työterveyshuollot. Myös tässä hankkeessa on lukuisia palveluntuottaja-asiantuntijoita kohderyhmän tarpeita varten. Keskeinen yhteistyötaho on Hyvinvointipalvelukeskus Elixiiri.

Voimavuodet on yhteistyössä myös muiden EU –hankkeiden ja paikallisten projektien kanssa. Tavoitteena on löytää uusia alueellisia yhteistyökumppanuuksia, uusia käytäntöjä ja toimintatapoja alueen yritysten ja yhteisöjen kanssa hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi. 

  

Viimeksi päivitetty : 20.01.2010
JulkisetArkisto